- Etusivu /
- Työkalut ja Työturvallisuus (12798) /
- Työturvallisuus (3248) /
- Työvaatteet
Työvaatteet
Miesten ja naisten työvaatteet Kärkkäiseltä
Laadukkaat, moniin työtehtäviin sopivat työvaatteet lisäävät turvallisuutta ja tekevät sinut näkyväksi työmaalla. Hyvät työvaatteet pitävät huolen, että työ sujuu vaivattomasti kaikissa tilanteissa. Talvityövaatteet varmistavat lämpimät olot myös talvipakkasilla. Sadetyövaatteet pitävät kuivana koiran ilmallakin. Kesäkeleille sopivat huomioliivit ja työshortsit varmistavat näkyvyyden muun muassa tietyömailla. Työvaatteet naisille ja miehille saat edullisesti Kärkkäisen kautta.Työvaatteet – naiset ja miehet löytävät lukuisten vaihtoehtojen joukosta omat suosikkinsa
Työvaatteissa pystyt työskentelemään mukavasti kaikissa olosuhteissa. Pakkanen tai sade ei haittaa, kun yllä on kelinmukaiset kamppeet. Oikealla mitoituksella työvaatteet sopivat kaikille vartaloille. Käytännöllisen suunnittelun ansiosta työvaatteissa on aina tilaa myös tarvittaville tavaroille, kuten puhelimille ja avaimille. Huomioväreillä varustetut työvaatteet pitävät huolen, että tulet nähdyksi työmaalla kaikissa olosuhteissa, myös pimeällä.
Työvaatteiden tulee istua miellyttävällä tavalla työntekijän ylle. Korkealaatuisten työvaatteiden tulee kestää kovaakin kulutusta. Vetoketjulliset taskut varmistavat, että avaimet ja työkalut pysyvät tiukasti tallessa. Työvaatteiden tulee olla helposti puhdistettavissa, sillä työmaalla vaatteet joutuvat kaikenlaisiin tilanteisiin. Työvaatteiden ei soisi maksavan mansikoita. Kun etsinässä on hyvät, mutta silti halvat työvaatteet, käänny Kärkkäisen verkkokaupan puoleen.
Talvityövaatteet sekä työvaatteet kesään
Hyvä ja laadukas työvaate suojaa kaikissa olosuhteissa. Talvityötakki ja talvityöhousut sopivat työskentelyyn ulkosalla myös pakkaskeleillä. Riittävällä toppauksella varustettu työvaate ei anna tilaa kylmälle. Työtakista ja -housuista tulee löytyä vetoketjulla tai tarroilla varustetut taskut, johon vaadittavat tarvikkeet, kuten kulkukortti tai puhelin on helppo sujauttaa. Kevyt takki ja ohuemmat työhousut sopivat käytettäväksi lämpimillä keleillä tai esimerkiksi sisätiloissa tehtaissa, voimaloissa ja rakennustyömailla.
Kesäkeleillä työmaalla riesana on usein kuuma ilma. Kun työturvallisuus niin vaatii, myös hellekeleillä on käytettävä suojaavia työvaatteita. Jos mahdollista, töihin voi kuitenkin pukea esimerkiksi huomioliivit ja työshortsit. Tällaisella vaatetuksella on kevyempi työskennellä muun muassa tietyömailla. Työvaatteet täydentyvät suojavarusteilla, kuten kuulosuojaimilla ja suojakypärällä.
Työturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää kaikissa olosuhteissa. Kärkkäisen verkkokaupan kautta saat pätevät työvaatteet työmaille ja rakennuksille. Laadukkailla työvaatteilla varmistat sekä omasi että työkavereidesi turvallisuuden aina ja kaikkialla. Tervetuloa ostoksille Kärkkäisen verkkokauppaan.
Miesten ja naisten työvaatteet Kärkkäiseltä
Laadukkaat, moniin työtehtäviin sopivat työvaatteet lisäävät turvallisuutta ja tekevät sinut näkyväksi työmaalla. Hyvät työvaatteet pitävät huolen, että työ sujuu vaivattomasti kaikissa tilanteissa. Talvityövaatteet varmistavat lämpimät olot myös talvipakkasilla. Sadetyövaatteet pitävät kuivana koiran ilmallakin. Kesäkeleille sopivat huomioliivit ja työshortsit varmistavat näkyvyyden muun muassa tietyömailla. Työvaatteet naisille ja miehille saat edullisesti Kärkkäisen kautta.Työvaatteet – naiset ja miehet löytävät lukuisten vaihtoehtojen joukosta omat suosikkinsa
Työvaatteissa pystyt työskentelemään mukavasti kaikissa olosuhteissa. Pakkanen tai sade ei haittaa, kun yllä on kelinmukaiset kamppeet. Oikealla mitoituksella työvaatteet sopivat kaikille vartaloille. Käytännöllisen suunnittelun ansiosta työvaatteissa on aina tilaa myös tarvittaville tavaroille, kuten puhelimille ja avaimille. Huomioväreillä varustetut työvaatteet pitävät huolen, että tulet nähdyksi työmaalla kaikissa olosuhteissa, myös pimeällä.
Työvaatteiden tulee istua miellyttävällä tavalla työntekijän ylle. Korkealaatuisten työvaatteiden tulee kestää kovaakin kulutusta. Vetoketjulliset taskut varmistavat, että avaimet ja työkalut pysyvät tiukasti tallessa. Työvaatteiden tulee olla helposti puhdistettavissa, sillä työmaalla vaatteet joutuvat kaikenlaisiin tilanteisiin. Työvaatteiden ei soisi maksavan mansikoita. Kun etsinässä on hyvät, mutta silti halvat työvaatteet, käänny Kärkkäisen verkkokaupan puoleen.
Talvityövaatteet sekä työvaatteet kesään
Hyvä ja laadukas työvaate suojaa kaikissa olosuhteissa. Talvityötakki ja talvityöhousut sopivat työskentelyyn ulkosalla myös pakkaskeleillä. Riittävällä toppauksella varustettu työvaate ei anna tilaa kylmälle. Työtakista ja -housuista tulee löytyä vetoketjulla tai tarroilla varustetut taskut, johon vaadittavat tarvikkeet, kuten kulkukortti tai puhelin on helppo sujauttaa. Kevyt takki ja ohuemmat työhousut sopivat käytettäväksi lämpimillä keleillä tai esimerkiksi sisätiloissa tehtaissa, voimaloissa ja rakennustyömailla.
Kesäkeleillä työmaalla riesana on usein kuuma ilma. Kun työturvallisuus niin vaatii, myös hellekeleillä on käytettävä suojaavia työvaatteita. Jos mahdollista, töihin voi kuitenkin pukea esimerkiksi huomioliivit ja työshortsit. Tällaisella vaatetuksella on kevyempi työskennellä muun muassa tietyömailla. Työvaatteet täydentyvät suojavarusteilla, kuten kuulosuojaimilla ja suojakypärällä.
Työturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää kaikissa olosuhteissa. Kärkkäisen verkkokaupan kautta saat pätevät työvaatteet työmaille ja rakennuksille. Laadukkailla työvaatteilla varmistat sekä omasi että työkavereidesi turvallisuuden aina ja kaikkialla. Tervetuloa ostoksille Kärkkäisen verkkokauppaan.
-
[ { "catentry_id" : "1418306001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443394", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-baker-s-work-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-baker-s-work-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418306501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443396", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1418310001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443406", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1418310501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443402", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1418311001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443404", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1418311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443398", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1418312001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1418301001", "partNumber" : "103443400", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-bagararbetstroja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108121991/portwest-2209-leipurin-tyopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1418302001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443378", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418302501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443380", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443376", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-bagarbyxa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-bagarbyxa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443390", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418307501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443392", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443386", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443388", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443382", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1418309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1418300501", "partNumber" : "103443384", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-baker-s-trousers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108256310/portwest-2208-leipurin-tyohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1371663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371637501", "partNumber" : "103401676", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" , "Väri_|_Harmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-building.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-building.jpg" } }, { "catentry_id" : "1371664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371637501", "partNumber" : "103401680", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_44-47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1371664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371637501", "partNumber" : "103401678", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_40-43":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-byggnad.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042702/l-brador-760ua-tyosukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302388501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302342501", "partNumber" : "103343517", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_37-38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-sports-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-sportstrumpor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-sports-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-sportstrumpor.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302342501", "partNumber" : "103343519", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302342501", "partNumber" : "103343521", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302342501", "partNumber" : "103343523", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_47-49":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093630054/solid-gear-2-pack-urheilusukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302380001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302334501", "partNumber" : "103343483", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_47-49":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302382501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302334501", "partNumber" : "103343477", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_37-38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302383001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302334501", "partNumber" : "103343479", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302383501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302334501", "partNumber" : "103343481", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615419/solid-gear-extreme-performance-kesasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302376501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302334001", "partNumber" : "103343469", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-38":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1302377001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302334001", "partNumber" : "103343471", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_41-42":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302377501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302334001", "partNumber" : "103343473", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_43-46":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1302382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302334001", "partNumber" : "103343475", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_47-49":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340093615495/solid-gear-merinovillasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1195244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284142", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_0400/Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284146", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Black":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284144", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_0400/Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284138", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_0400/Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284140", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_0400/Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284148", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Black":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569325/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284150", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_0900/White/Base":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284152", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_0900/White/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284170", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_9500/Navy/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284166", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_9500/Navy/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195317501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284160", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_0900/White/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284162", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_9500/Navy/Base":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284168", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_9500/Navy/Base":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284154", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_0900/White/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-women-s-long-sleeve-t-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1195330501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284158", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"2" , "Väri_|_0900/White/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284156", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_0900/White/Base":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-langarmad-t-shirt-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515569417/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284172", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_9500/Navy/Base":"2" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1195336001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1195124001", "partNumber" : "103284164", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_9500/Navy/Base":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515593856/snickers-2497-naisten-pitkahihainen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "620780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620773501", "partNumber" : "102411210", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620773501", "partNumber" : "102411208", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620773501", "partNumber" : "102411214", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620773501", "partNumber" : "102411212", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069527/jalas-8212-lampimat-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "706979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706933001", "partNumber" : "102590654", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "706984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706933001", "partNumber" : "102590656", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626440098/jalas-4400-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106776", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_7XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985940001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106754", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106750", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985951501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106740", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985954501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106788", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985955001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106780", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985956501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106782", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985957001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106770", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" } }, { "catentry_id" : "985957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106742", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985958501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106752", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985960501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106758", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg" } }, { "catentry_id" : "985964001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106768", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985964501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106790", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985965001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106774", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106772", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985970501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106766", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106756", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106784", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106778", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106748", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106760", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106744", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985980001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106786", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108166299/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985985001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106762", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985989501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106764", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283651/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985990501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985903501", "partNumber" : "103106746", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108218721/portwest-s476-berlin-hi-vis-esimiesliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985008001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103472", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985008501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103480", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985013001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103460", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985015001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103462", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103476", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103468", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103482", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985032001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103474", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985033501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103464", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103470", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985035501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103478", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103466", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103458", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351473/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984941501", "partNumber" : "103103484", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351541/portwest-c357-hi-vis-esimiesliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "646922501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646909001", "partNumber" : "102472333", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Koko_|_39-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg" }, { "catentry_id" : "646924501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646909001", "partNumber" : "102472335", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Koko_|_44-48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bamboo-ukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bambusukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327669/portwest-sk24-bamboo-ukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "706166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706144501", "partNumber" : "102589386", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock.jpg" } }, { "catentry_id" : "706169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706144501", "partNumber" : "102589384", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "706169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706144501", "partNumber" : "102589382", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214850/sievi-winter-sock-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1370431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "862113001", "partNumber" : "103400932", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370431501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "862113001", "partNumber" : "103400930", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-ladtryck.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-box-print.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-ladtryck.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-box-print.jpg" } }, { "catentry_id" : "1370432001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "862113001", "partNumber" : "103400936", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_2XL/3XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" }, { "catentry_id" : "1370432501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "862113001", "partNumber" : "103400934", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930052176/l-brador-599b-print-boxerit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419313501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443874", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419314001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443876", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419315001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443872", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419317501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443890", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419318001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443892", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419318501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443886", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419319001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443888", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443882", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419320001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443884", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419320501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443878", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443880", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta/V.harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357703/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419321501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443906", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/musta":"3" , "Koko_|_XXXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419322001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443908", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419322501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443902", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/musta":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419323001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443904", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Puna/musta":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419323501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443898", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/musta":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443900", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/musta":"4" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419324501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443894", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummansininen/Royalsininen":"1" , "Koko_|_XXXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108357765/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443896", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Puna/musta":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388547/portwest-pw211-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419325501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443922", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_V.harm/musta":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443924", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_V.harm/musta":"2" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419326501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443918", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_XXXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419327001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443920", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_V.harm/musta":"2" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1419327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443914", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443916", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_XXL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443910", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443912", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleansin./tummansin.":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388608/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419331501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443930", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_V.harm/musta":"2" , "Koko_|_XXXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443926", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_V.harm/musta":"2" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1419333001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419220501", "partNumber" : "103443928", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_V.harm/musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108388660/portwest-pw211-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1187225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283805", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"6" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283809", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_146/152":"5" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283789", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"3" , "Koko_|_98/104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283797", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"3" , "Koko_|_146/152":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283801", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_98/104":"5" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1187230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283811", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"7" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283795", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"3" , "Koko_|_134/140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-children-s-t-shirt-with-logo.jpg" } }, { "catentry_id" : "1187231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283807", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"6" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283791", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"3" , "Koko_|_110/116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283799", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"3" , "Koko_|_158/164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283803", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_110/116":"6" , "Väri_|_2800/Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582140/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" }, { "catentry_id" : "1187236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1187213501", "partNumber" : "103283793", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_0400/Musta":"4" , "Koko_|_122/128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-barn-t-shirt-med-logotyp.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515582119/snickers-7514-lasten-t-paita-logolla.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112608", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989807001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112628", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989815001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112614", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989816501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112606", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"4" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989817001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112600", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "989821001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112612", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "989825001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112618", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989829501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112626", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112616", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989843001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112624", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112610", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112630", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112602", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112622", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989862501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112620", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108128365/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "989867501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989771501", "partNumber" : "103112604", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108201174/portwest-s478-hi-vis-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "989133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110611", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110577", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "989145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110605", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "989148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110601", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110599", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110583", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110579", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110592", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110595", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989172001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110613", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110615", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110597", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110609", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110607", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108037124/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110587", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_3XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989192001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110589", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Tummansininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "989198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110603", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"5" , "Väri_|_Tummansininen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108045655/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989200501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110585", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "989203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "989123501", "partNumber" : "103110581", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-short-sleeve-thermal-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108227884/portwest-b120-lyhythihainen-lampopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "882453001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "882362501", "partNumber" : "102833580", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg" }, { "catentry_id" : "882477501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "882362501", "partNumber" : "102833578", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-hiking-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-hiking-sock.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108259618/portwest-sk12bkr-vaellussukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "863810501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863570001", "partNumber" : "102809510", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_134/140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "863827001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863570001", "partNumber" : "102809508", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_122/128":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "863842501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863570001", "partNumber" : "102809506", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_110/116":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "863843001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863570001", "partNumber" : "102809504", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko_|_98/104":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105763", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105767", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105759", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105757", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105765", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985620501", "partNumber" : "103105761", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108153176/portwest-s376-praha-esimiesliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105262", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105250", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985514001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105254", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105252", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105256", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105260", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985452001", "partNumber" : "103105258", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-safety-sand.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108057535/portwest-rt20-hi-vis-ris-turvaliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104522", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985243501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104526", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985247001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104510", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104482", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104494", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104490", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985252001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104504", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985253501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104484", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985255001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104524", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104488", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104492", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104518", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" } }, { "catentry_id" : "985260001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104512", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104516", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985265001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104528", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985265501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104506", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985266001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104508", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104496", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985271501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104486", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-supervisor-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214181/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104502", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104500", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985283501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104514", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214242/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104520", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214303/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985301001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985213001", "partNumber" : "103104498", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214365/portwest-f476-iona-esimiesliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103578", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103570", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103568", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" } }, { "catentry_id" : "985011501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103562", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103556", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103572", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985023001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103554", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" } }, { "catentry_id" : "985024501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103558", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985027501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103576", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103566", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985029001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103580", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103574", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285679/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985042001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103564", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" }, { "catentry_id" : "985047001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984945001", "partNumber" : "103103560", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108285617/portwest-c376-athens--verkkoliivi-esimiehille.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103434", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103442", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984823501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103438", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103452", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984827501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103446", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984828001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103448", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984831501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103440", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984832501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103456", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984842501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103454", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984847501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103444", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984848001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103450", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214938/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984792501", "partNumber" : "103103436", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214815/portwest-c276-hi-vis-kontrasti-esimiesliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "946501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946468501", "partNumber" : "103069852", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" }, { "catentry_id" : "946502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946468501", "partNumber" : "103069850", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" }, { "catentry_id" : "946506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946468501", "partNumber" : "103069848", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" }, { "catentry_id" : "946513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946468501", "partNumber" : "103069846", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283375/snickers-9261-protecwork-villafroteesukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "946494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946469001", "partNumber" : "103069854", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-thin-wool-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-thin-wool-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "946495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946469001", "partNumber" : "103069858", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "946496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946469001", "partNumber" : "103069856", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" }, { "catentry_id" : "946512501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "946469001", "partNumber" : "103069860", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515283412/snickers-9262-protecwork-ohuet-villasukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "840000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770828", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "840005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770830", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "840007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770832", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "840007501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770836", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"5" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "840009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770834", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "840009501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770838", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"6" , "Väri_|_Keltainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-yellow-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-yellow-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "840015501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839895501", "partNumber" : "102770826", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"1" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272284506/l-brador-4002p-keltainen-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "924104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012034", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011992", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012012", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012032", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "924106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012016", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012036", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012014", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012038", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924111501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011996", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "924116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011994", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Musta":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012020", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "924119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011998", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011990", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012024", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Tummanharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011984", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "924136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012002", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924137001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011986", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012008", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "924139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012040", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Navy":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012028", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924143501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103011988", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Musta":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134677/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924144001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012042", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Navy":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134851/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012018", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Punainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012022", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"5" , "Väri_|_Tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012010", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515266682/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012000", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012004", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012030", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Tummanharmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012006", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"2" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134738/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "924161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "924098001", "partNumber" : "103012026", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Tummanharmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332515134790/snickers-2516-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1371681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371636501", "partNumber" : "103401288", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-47":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1371682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371636501", "partNumber" : "103401296", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-43":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1371683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371636501", "partNumber" : "103401306", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930044225/l-brador-756bpl-2-pack-tyosukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1371663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371634001", "partNumber" : "103400907", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-47":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1371666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371634001", "partNumber" : "103400905", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-43":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1371666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1371634001", "partNumber" : "103400903", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" , "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930042672/l-brador-754ub-tyosukat.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "788315501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "250215001", "partNumber" : "102694487", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"4" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "788317501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "102694363", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_5XL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "788318501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "250215001", "partNumber" : "102694489", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_7XL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "788319001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "250215001", "partNumber" : "102694491", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL":"2" , "Väri_|_Keltainen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "250248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773552", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "250254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773553", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "250255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773555", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "250265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773551", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "250267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773556", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326840202/priha-en-471-lk2-yellow-safety-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326840202/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326840202/priha-en-471-lk2-yellow-safety-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326840202/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "250281501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773550", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-yellow-safety-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-yellow-safety-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "250282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "250215001", "partNumber" : "101773554", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326140203/priha-en-471-lk2-keltainen-varoliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "227516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753076", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "227519501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753077", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"4" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "227522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753075", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "227523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753074", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"5" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "227525501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753079", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "227539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "227312001", "partNumber" : "101753078", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Valkoinen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-women-s-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7325930001815/l-brador-6014b-naisten-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "100382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100334501", "partNumber" : "101588561", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Koko_|_M":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "100383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100334501", "partNumber" : "101588563", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_S":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "100384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100334501", "partNumber" : "101588564", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"7" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409614/priha-4096-black-orange-technical-pique-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409614/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409614/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409614/priha-4096-black-orange-technical-pique-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "100385001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "100334501", "partNumber" : "101588566", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"5" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "100386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "100334501", "partNumber" : "101588569", "unitPrice" : "16,95 €", "unitPriceRaw" : "16.95", "Attributes" : { "Koko_|_L":"6" , "Väri_|_Musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-black-orange-technical-pique-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-musta-oranssi-tekninen-pikee-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326409645/priha-4096-black-orange-technical-pique-shirt.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168145", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "101355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168146", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"2" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168147", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"2" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168148", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"4" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168149", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"8" , "Väri_|_Keltainen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101340001", "partNumber" : "101168150", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"3" , "Väri_|_Keltainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-yellow-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408013/priha-4080-keltainen-huomio-varo-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985279501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104724", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-warning-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-warning-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985280501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104722", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985303501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104718", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-warning-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-warning-vest.jpg" } }, { "catentry_id" : "985310501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104728", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985319001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104726", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108158911/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985218501", "partNumber" : "103104720", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358700/portwest-jn14-hi-vis-junior-huomioliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103870", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL/7XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103852", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984857501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103874", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103860", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984861001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103868", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-attention-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-attention-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984863001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103864", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984864501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103876", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984866501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103854", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_6XL/7XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103872", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141517/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984871001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103858", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984871501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103866", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984872501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103862", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-attention-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-attention-vest.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108169139/portwest-c470-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984877501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796501", "partNumber" : "103103856", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141678/portwest-c470-huomioliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985160001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104342", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104328", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985182001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104330", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985184001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104338", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985198001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104336", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985200501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104326", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317011/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985201501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104334", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985203001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104332", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317042/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985152501", "partNumber" : "103104340", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108317073/portwest-f374-meshair-iona-liivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984903501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104042", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984904001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104044", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984904501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104054", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984906001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104048", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984907001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104052", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104040", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104050", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108215829/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984899001", "partNumber" : "103104046", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108216420/portwest-c494-hi-vis-verkkohuomioliivi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "646921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646909501", "partNumber" : "102472341", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merino-wool-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327690/portwest-sk34-merino-wool-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "646924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "646909501", "partNumber" : "102472343", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-48":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merino-wool-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merino-wool-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108327706/portwest-sk34-merinovilla-sukat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "706058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705991001", "partNumber" : "102589402", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_47-50":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-socks.jpg" } }, { "catentry_id" : "706060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705991001", "partNumber" : "102589398", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "706062501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705991001", "partNumber" : "102589396", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "706063001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705991001", "partNumber" : "102589400", "unitPrice" : "11,50 €", "unitPriceRaw" : "11.5", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214782/sievi-drytex-sock-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1265702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265702001", "partNumber" : "102685954", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1265703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265702001", "partNumber" : "102685958", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5420018145640/cat-work-3paria-charcoal-tyosukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "873569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815042", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873569501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815044", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815046", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-white-short-term-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-white-short-term-coverall.jpg" } }, { "catentry_id" : "873570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815048", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "873571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "873511001", "partNumber" : "102815050", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272208373/l-brador-dc-20-valkoinen-lyhytaikahaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103942", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984860001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103932", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984867501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103936", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984874501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103934", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214600/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103940", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984796001", "partNumber" : "103103938", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108214631/portwest-c475-huomioliivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "984850001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103888", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103884", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984855001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103886", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141692/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984857001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103890", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "984864001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103894", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103892", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "984884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984794001", "partNumber" : "103103896", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108141555/portwest-c472-huomioliivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985012501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103512", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" }, { "catentry_id" : "985020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103504", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" }, { "catentry_id" : "985024001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103510", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" }, { "catentry_id" : "985028001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103502", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" } }, { "catentry_id" : "985032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103506", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" }, { "catentry_id" : "985046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943501", "partNumber" : "103103508", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108351619/portwest-c372-liivi-puolipitkilla-hihoilla.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "706058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705989501", "partNumber" : "102589378", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "706066501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705989501", "partNumber" : "102589376", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "706069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705989501", "partNumber" : "102589380", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438157214355/sievi-cotton-sock-sukat.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "839718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770762", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272283226/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272283226/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "839719501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770764", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "839721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770768", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "839723001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770770", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "839724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770774", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "839726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "839681001", "partNumber" : "102770776", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7391272251447/l-brador-414p-keltainen-liivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444818", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444820", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419194001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444814", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444816", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419195001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444810", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Koko_|_4XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419195501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444812", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419197001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419064501", "partNumber" : "103444822", "unitPrice" : "9,95 €", "unitPriceRaw" : "9.95", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_XXXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "117142501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614566", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "117143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614565", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "117144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614564", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "117144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614563", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "117145001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614567", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" }, { "catentry_id" : "117145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "117138501", "partNumber" : "101614562", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-oranssi-huomioliivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326440211/priha-4021-lk-2-orange-attention-vest.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "101352501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168154", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168155", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_XXL":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101356001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168156", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"4" , "Koko_|_XXXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "101363501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168151", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"3" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "101365001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168152", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"2" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "105036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "101339001", "partNumber" : "101168153", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oranssi":"1" , "Koko_|_L":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-orange-attention-beware-t-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418326408112/priha-4081-oranssi-huomio-varo-t-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985244001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104466", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104470", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985245501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104452", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985248501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104448", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104474", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104468", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104462", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985259001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104456", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Lila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104436", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104430", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985263501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104446", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104472", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Punainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108213672/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104434", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104464", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Royal sininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358694/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985269001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104450", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985271001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104454", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Pinkki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108252268/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985274001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104458", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Lila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104432", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Vihreä":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108358687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985277501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104444", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Tummansininen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108192687/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985298501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "985212501", "partNumber" : "103104460", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Lila":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108349883/portwest-f474-iona-liivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "620780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771001", "partNumber" : "102411172", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771001", "partNumber" : "102411168", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "620784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "620771001", "partNumber" : "102411170", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626044210/jalas-8203-bambu-sukat.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "706974501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706932501", "partNumber" : "102590658", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_37-39":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626445093/leg-445-socks.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/leg-445-socks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "706987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "706932501", "partNumber" : "102590660", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626445093/jalas-445-sukat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1048468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1048459501", "partNumber" : "103177909", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg" }, { "catentry_id" : "1048469001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1048459501", "partNumber" : "103177911", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_40-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-pairs-of-short-work-socks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416186979/sticka-3-par-korta-arbetsstrumpor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/sticka-3-par-korta-arbetsstrumpor.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-paria-lyhyet-tyosukat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416186979/work-3-pairs-of-short-work-socks.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1071262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071248001", "partNumber" : "103218356", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-arbetsstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-work-sock.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-arbetsstrumpa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-work-sock.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1071248001", "partNumber" : "103218358", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Koko_|_43-46":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430013425769/tmk-3-pack-tyosukka.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103534", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103530", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985021001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103538", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985023501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103548", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985031001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103532", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985037001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103552", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103544", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985038001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103542", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103540", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103536", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283330/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103550", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985051501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942501", "partNumber" : "103103546", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108283392/portwest-c375-hi-vis-ketjullinen-liivi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103520", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103526", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985017501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103516", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103524", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985029501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103518", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985030001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103522", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985033001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103514", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316779/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984943001", "partNumber" : "103103528", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108316816/portwest-c374-meshair-hi-vis-liivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "985007001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103500", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985016001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103486", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103494", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_4XL/5XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "985025001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103498", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985026001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103490", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_S/M":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985030501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103492", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL/3XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103496", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Keltainen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277773/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" }, { "catentry_id" : "985048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "984942001", "partNumber" : "103103488", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Koko_|_L/XL":"1" , "Väri_|_Oranssi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5036108277810/portwest-c370-meshair-liivi.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "707073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707068501", "partNumber" : "102590986", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_44-45":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "707074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707068501", "partNumber" : "102590984", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_42-43":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "707080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707068501", "partNumber" : "102590988", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_46-47":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" }, { "catentry_id" : "707100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707068501", "partNumber" : "102590980", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_36-38":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-measure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-measure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" } }, { "catentry_id" : "707109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "707068501", "partNumber" : "102590982", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Koko_|_39-41":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7392626069671/jalas-8201-esd-sukat.jpg" } ]★★★★★
Takaisin