Pipot, hatut ja lakit miehille kadulle ja lenkkipolulle
Pipoista on moneksi. Miesten pipot ja erilaiset lakit ovat varma valinta isälle tai poikaystävälle lahjapakettiin. Samoin kun käsineet, sukat tai muutkin miesten asusteet. Miehiset lakit ovat usein mustia tai harmaita, mutta valikoimasta löytyy värikkäämpiäkin vaihtoehtoja. Lakkia valitessa on kuitenkin hyvä miettiä, mihin tarkoitukseen ja millaisen takin tai huivin kanssa sitä käytetään.
Pipo päässä pakkasella ja helteellä Pipon lisäksi miehille ja pojille löytyy monenlaisia lippalakkeja ja hattuja. Päähineet ovatkin tärkeä osa pukeutumista. Miesten asusteet tuovat esille itse kunkin omaa persoonallista tyyliä. Lakin pääasiallinen tehtävä lienee vanhastaan ollut pään suojaaminen, mutta myöhemmin piposta, lippiksestä tai hatusta on tullut usein tyyliseikka. Sen avulla halutaan tuoda pukeutumiseen joko rentoutta tai asiallisuutta.
Toki pipoja ja lakkeja käytetään myös suojaamaan päätä joko kylmältä tai kuumalta. Pakkasessa ja viimassa on tärkeää, että lakki suojaa pään lisäksi myös korvia ja joskus jopa niskaa, kaulaa ja poskia. Pakkasessa lakki saa olla paksu ja lämpöä eristävä, viimassa puolestaan on tärkeää ei niinkään lakin paksuus vaan sen tuulenpitävyys. Sadepäivinä tärkeää on, että lakki pitäisi kosteutta ja sadetta. Näin lakki suojaa päätä parhaiten kylmettymiseltä.
Helteessä ja auringon porotuksessa lakin on tärkeää suojata lämmöltä ja auringon valolta. Lippahattu tai lippis on usein tähän tarkoitukseen varsin hyvä lakki. Jatkuvassa auringon paisteessa iho voi palaa, mutta lakin suojissa esimerkiksi korvanlehdet, hiusten jakaus tai nenänpää saavat suojaa palamiselta. Lisäksi lippalakki ja hattu suojaavat silmiä valolta.
Hattuja juhlaan ja arkeen Hattu mielletään helposti varsin juhlavaksi tavaksi pukeutua. On kuitenkin monenlaisia hattuja, jotka sopivat hyvin myös arkikäyttöön. Lippahatut, huopahatut ja retkeilyhatut käyvät vapaa-ajan liikkumiseen ja ulkoiluun. Ne tuovat pään ja silmien suojan lisäksi tyyliä ja ilmettä pukeutumiseen.
Juhlahatut ovat rentoa arkihattua hienompia ja ne sopivat pyhäisempään käyttöön. Tyyliä voi korostaa pukemalla hatun kanssa tyylikkäät käsineet ja huivin. Esimerkiksi häissä ja hautajaisissa miehillä näkee usein mustaa hattua käytössä. Se tuo pukeutumiseen arvokkuutta ja hienostuneisuutta. Varsinkin talvijuhlissa hattu on samalla suojaamassa kylmältä.