Pihakoristeet

Pihakoristeet lisäävät puutarhan ilmeikkyyttä

Kotipihaan ajaessa on ihanaa, kun näkee jotain viihtyisää, kaunista ja kutsuvaa. Siksi piha on yksi kodin tärkeimpiä alueita. Viihtyisällä pihalla on mukava myös rentoutua, puuhailla, ja sinne haluaa kutsua vieraita puutarhajuhliin. Usein pienillä seikoilla saa lisättyä pihan persoonallisuutta ja yksinkertaisesti sen kauneutta. Tällaisia ovat esimerkiksi pihakoristeet, jotka ratkaisevat monesti puutarhan sisustuspulmat.

Pihakoristeet luovat tunnelman
Mitä haluat kertoa pihallasi ja millaisen tunnelman haluat sen välittävän? Tunnelmaan voi vaikuttaa pihakoristeilla, istutuksilla, kivillä ja kalusteilla. Kokonaisuus ratkaisee paljon. Pihalla ja puutarhassa voi olla kauniita tai hauskoja yksityiskohtia, joita vieraidenkin on mukava käydä katsomassa.

Erilaiset puutarhapenkkien, kasvien ja pihakoristeiden asetelmat tarjoavat lepopaikkoja, jos välillä haluaa vetäytyä omiin oloihinsa. Paviljongit ja puutarhakatokset tarjoavat suojan, jossa vieraatkin viihtyvät kahvittelemassa tai istumassa iltaa. Tyyliin sopivat puutarhakalusteet ja istutukset luovat onnistuneen kokonaisuuden varsinkin silloin, kun mukana on harkitusti pihakoristeita.

Patsaita ja kaaria katseenvangitsijoiksi
Patsaat ovat puutarhan katseenvangitsijoita. Jos patsas on tehty betonista tai kivestä, se patinoituu ajan myötä kauniisti ja saattaa saada myös sammalta pintaan. Osa betonipatsaista ei kestä kovaa pakkasta, joten pakkasenkestävyys kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa nostaa patsas talveksi varastoon. Metallista tehdyt patsaat ovat kestävimpiä.

Puutarhakaari on portti kiehtovaan maailmaan. Sen voi asettaa puutarhan portin paikalle tai sille voi löytyä paikka aivan muusta kohtaa pihaa. Se voi toimia porttina terassille tai omenapuiden katveeseen tehtyyn lepopaikkaan. Kaaren juurelle kannattaa istuttaa rönsyilevää köynnöskasvia, jotta se saa kauniin vihreän lehtiverhon.

Rauhallinen veden solina on yksi viihtyisyyteen vaikuttava tekijä. Sen tuoman tunnelman saa hankkimalla suihkulähteen pihaan. Suihkulähteitä on saatavilla niin monenlaisia, että jokaisen pihaan sopiva lähde löytyy. Niitä on saatavilla kätevinä pakkauksina, jotka sisältävät kaiken asennukseen tarvittavan eikä vesijohtojärjestelmää tarvitse erikseen kaivaa.

Pihakoristeiden valikoima on runsas, ja sieltä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja tyyliin sopivat koristeet. Kannattaa tarkistaa, mitä Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla. Ostoksilla kannattaa viivähtää hetki, sillä samaan ostoskoriin voi napata myös korit ja laatikot kesäkukille.

Tuotteet: ( 1 - 54 / 54 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 620,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,99

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
    -50%
    Norm.  10,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,08
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,88
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95